Lehdistötiedote: Guy Sclanders Traconin kunniavieraaksi

Lehdistötiedote 28.6.2018 - Vapaa julkaistavaksi heti

Roolipelien tarinamestari Guy Sclanders kunniavieraaksi Traconiin

Syyskuun toisena viikonloppuna järjestettävä Tracon, eli Tampereen roolipeli- ja animetapahtuma, on juuri julkaissut ohjelmakarttansa. Kun Tampere-talo sekä yleisö alkavat valmistautua vuoden teeman mukaisesti kauhun siivittämiin tunnelmiin, on hyvä aika kertoa hieman tapahtuman roolipelivieraasta.

Tracon on varmistanut kunniavieraakseen roolipelien tarinankerronnan ja pelinjohtajuuden mestarin, Guy Sclandersin. Guy tunnetaan mm. hyvän pelinjohtajuuden opetusvideoiden sarjastaan "How to be a Great Game Master". Hänen ammattitasoinen kykynsä luoda voimakkaita pelillisiä kokemuksia yltää samoihin sfääreihin henkilöstä hehkuvan rempseän huumorintajun kanssa.

https://www.youtube.com/watch?v=GxsfDj76WdU

Guy on uransa aikana toiminut mm. käsikirjoittajana, ohjaajana, animoijana, näyttelijänä ja äänitaiteilijana. Vuonna 2010 hän ryhtyi pelinjohtamaan Etelä-Afrikan kansallisella kilpailutasolla. Kolmessa vuodessa Guy saavutti hyvinkin suoraviivaisesti kulkien kilpailun ensimmäisen sijan. Tämän jälkeen oli selvää, että kilpailun tavoite oli nyt hoideltu, ja olisi tärkeämpää tarjota muille pelinjohtajille mahdollisuus kehittyä.

Loistavana puhujana ja tilanteiden sanoittamisen taitajana, Guyn uran seuraava looginen askel olikin alkaa opettaa taitojaan muille. Hän päätti ystäviensä kanssa perustaa YouTube-kanavan, jossa jakaa tätä pitkälle hiottua ja monipuolista osaamistaan pelinjohtajuudesta kiinnostuneille harrastajille. Guyn lähtökohta on, että kuka tahansa voi oppia kertomaan hyviä tarinoita. Tätä varten kannattaa opetella muutamia perustaitoja ja niksejä. Mielikuvitus seuraa perässä, varsinkin kun roolipelaamisessa lyödään yhteen koko peliseurueen yhdistetyt mielikuvat.

Guy kertoo erilaisten pelien tarinankerronnan luonteesta perjantaina 7.9. maksuttomalla osallistavalla luennollaan, Traconin Peliperjantaissa. Päätapahtumassa, lauantaina 8.9., on tiedossa kahden tunnin mittainen keskusteleva ohjelmanumero pelinjohtajuuden eri aspekteista, aina juonen keksimisestä tarinan sivuhahmojen luomiseen. Sunnuntaina 9.9. Guy vetää Traconissa kauhupelin, jossa jo kuvauksen perusteella syntyy mielikuva erittäin hämmentävästä ja hyytävästä tarinasta.

Mielikuvituksen venyttäminen äärirajoilleen tällaisen pelitaiturin matkassa tarjoaa meille kaikille mahdollisuuden oppia roolipelaamisesta aivan uusia puolia. On siis Traconille ja suomalaiselle roolipelikansalle suuri kunnia, sekä samalla äärimmäisen uskalias veto, saada vieraaksi tällainen vuosikymmenten pelikokemuksen haltija. Nyt on siis oiva tilaisuus kerryttää omia kokemuspisteitä Traconissa, sillä tapahtuman verkkolipunmyynti alkaa sunnuntaina 1.7.2018.

Tamperelainen roolipeli- ja animetapahtuma Tracon järjestetään nyt kolmattatoista kertaa. Tapahtuma tarjoaa laajan kirjon näitä aihepiirejä käsittelevää puhe- ja viihdeohjelmaa, mielenkiintoisia työpajoja, kutkuttavia kilpailuja, mukaansatempaavia pelejä, sekä kaikenkattavaa ohjelmaa animesta, mangasta, cosplaysta ja muusta japanilaisesta populaarikulttuurista. Joka vuosi Traconissa nähdään myös näistä fanikulttuureista kumpuavia musiikkiesityksiä. Tampere-talossa 7.-9.9.2018 pidettävä kolmepäiväinen tapahtuma kerää vuosittain yhteen n. 6000 harrastajaa. www.tracon.fi

Säätöyhteisö B2 ryConikuvat.fi