Pöytä- ja liveroolipelit

Mitä roolipelaaminen on?

Roolipelejä on monenlaisia, mutta kaikkia niitä yhdistää yhteisen tarinan luominen ja hahmoihin eläytyminen.

Traconissa tarjolla on ainakin pöytäroolipelejä, joita pelataan yleensä nimensä mukaisesti pöydän ääressä, noppaa heittäen ja asioita paperille merkiten jonkin valmiin sääntöjärjestelmän mukaan. Todennäköisimmin kun jossain viitataan roolipeleihin, tarkoitetaan tämän tyyppisiä pelejä. Pelipöydässä istuu yleensä n. 3-6 pelaajaa ja yksi pelinjohtaja (tästäkin on toki paljon poikkeuksia, roolipelien maailma on hyvin kirjava). Pelaajat keskittyvät yhteen hahmoon, jonka tekemisistä he päättävät, ja pelinjohtaja luo maailman ja kaikki muut olennot, jotka siinä asuvat, kuten myös yhteisen tarinan lähtökohdat. Conipeleissä pelaajilta ei odoteta omien noppien tuomista tai sääntöjärjestelmien syvää tuntemista (ellei pelin ilmoittautumislomakkeessa näin erikseen pyydetä), innostus ja mahdollisesti kynä riittää.

Traconissa nähdään myös liveroolipelejä eli larppeja (Live Action Roleplaying) sivuavaa ohjelmaa. Näissä peleissä jokainen esittää yhtä hahmoa ikäänkuin improvisoidussa näytelmässä. Pelin järjestäjiä on yleensä useampia, ja heidän vastuullaan on valmistaa pelipaikka ja usein myös kirjoittaa valmiit hahmot pelaajille.

Miten pääsen pelaamaan Traconissa?

Paikka

Kaikki pöytäpelaaminen tapahtuu joko Puistolämpiö 2:ssa, Sopraanon edustalla tai Sopraanossa itsessään. Puistolämpiö 2:sta löytyy myös Rope-info, roolipelien infotiski, jossa on aina vänkäri tai kaksi auttamassa peleihin liittyvissä kysymyksisssä.

Peliin pääsy

Traconissa on tarjolla usemman tyyppisiä pöytäpelejä, joihin pelaamaan pääsee eri tavoilla. Pidemmät, n. 4 tuntia kestävät pelit vaativat ennakkoilmoittautumisen, joka tehdään Rope-infon vierestä olevilla sermeillä löytyviltä ilmoittautumislomakkeilta. Lomakkeissa on peleistä samat tiedot kuin tällä sivullakin, ja niiden alla lista, johon peliin haluava kirjoittaa nimensä ja puhelinnumeronsa, jos tyhjiä paikkoja vielä on. Myös varasijalle voi ilmoittautua, missä tapauksessa puhelinnumero on erityisen tärkeä. Puhelinnumero pyydetään, jotta pelaajaan saadaan yhteys, jos hän ei pelin alkamisaikaan ole ilmestynyt paikalle tai jos peli jostain syystä onkin peruuntumassa kokonaan.

Tarjolla on myös Peliä Pyynnöstä -pelejä, joihin voi vain tulla mukaan. Pelialueella pyörii värillisestä käsivarsinauhasta tunnistettavia sisäänheittäjiä, joilta voi kysyä onko pelipöydissä tilaa. Nämä pelit ovat lyhyempiä, eivätkä ikinä kestä yli tuntia, yleensä pituus on lähempänä puolta tuntia. Niissä säännöt on myös pyritty pitämään hyvin yksinkertaisina. Peliä Pyynnöstä -pelit ovat siis loistava tilaisuus kokeilla roolipelaamista, vaikkapa ohjelmaslottien välissä, kun onkin tunti luppoaikaa.

Pelinjohtajaksi?

Aikataulutettuja pelejä voit tarjota Traconin ohjelmistoon tällä lomakkeella: https://kompassi.eu/events/tracon2018/programme/new .

Jos Peliä Pyynnöstä -vetäminen kiinnostaa, ota yhteyttä Peliä Pyynnöstä -vastaavaamme Mikko "Glowie" Karttuseen sähköpostitse osoitteessa etunimi.sukunimi@tracon.fi .

Traconissa tarjolla olevat pöytäroolipelit

D&D: Paha Perijä

Aila “Andi” Heikkinen

La klo 12:00-17:00

Paronitar Mialan pahasti velkaantunut perijä on kadonnut. Poikaa kaivataan kotiin, oli velkoja eli ei. Viranomaisia ei asia kuitenkaan kiinnosta, joten on aika kutsua seikkailijat apuun.

Peli sopii niin aloittelijoille kuin kokeneemmillekin pelaajille.

 

Vetehisten Virsi

Samuli Suominen

La 13:00-17:00

Ropeconissa ja Traconissa 2016 alkanut kampanja jatkuu. Astinkivisaarilla riittää unelmia jahdattaviksi ja arvoituksia ratkottaviksi, olit sitten urhea uudisraivaaja, lain kouraa pakeneva merirosvo tai muu epämääräinen onnenonkija. Kuinka kauan sinä selviät omien hoksottimiesi ja edellisten pelaajien jättämien vihjeiden varassa? Tule ja liitä äänesi kuoroon, jotta laulumme kantaa kaukaisimmillekin rannoille!

 

Astraterra: Rautajätin Sydän

Miska Fredman

La klo 13-15

Sankarit lähtevät löytöretkelle ja päätyvät kaukoportista trooppiselle saarelle jonnekin Myrskyn reunalle. Saari näyttää olevan suurimmaksi osaksi viidakon peitossa, ja sitä reunustaa korkea vuorijono. Vuorten keskellä on viidakon peittämä syvennys tai laakso, jonka keskellä näkyy muinaisten rakennus ja sen päällä istuu valtavan kokoinen sammunut elokone.--- Astraterra on höyryfantasiaroolipeli kaiken ikäisille, jossa pelaat löytöretkeilijää, jonka tehtävä on kartoittaa uudelleen käynnistetyn kaukoporttiverkoston reittejä, uhmata vaaroja ja pelastaa Astraterra sitä uhkaavalta muinaiselta viholliselta. Laita suojakakkulat silmille ja ota lemmikkisi kainaloon, on aika lähteä kaukoportin läpi tutkimusmatkalle Astraterran unohdettuihin kolkkiin!

 

Hyvää syntymäpäivää!
Mika-Petri "Mixu" Lauronen

La 14:00–16:00
Sir Arthur Buttnott viettää kartanossaan 60-vuotisjuhliaan, johon tulevat kaikki. Varsinkin, kun kaikki tietävät, että sir Buttnott kirjoittaa testamenttinsa juhlien jälkeen...

 

Hullun koneen kaupunki
Tuukka "Majestic7" Tenhunen

La 15:00–19:30
Post-apokalyptinen kauhupeli 3-5 pelaajalle
Aina suuresta tuhosta saakka pieni kaupunki on elänyt hullun koneen varjossa. Koneen kaivaman kuilun laidalla keikkuu hylätty kartano, jossa pitivät muinoin hovia rikkaat aateliset. Kartanossa sanotaan kummittelevan ja nyt se on houkutellut sisäänsä seudun lapsia. Kaupunkilaiset ovat kääntyneet vastentahtoisesti Paimenten, uskonnollisen salaisen poliisin puoleen. Pystyvätkö Paimenet pelastamaan kaupungin lapset?

 

Pathfinder 2E Playtest: The Rose Street Revenge

Jori-Minna “Loviatar” Hiltula

La 15:00-19:00

On alle vuosi Pirunlihan piirityksestä, jossa Absalomin kaupunki torjui demonisten rakennelmien ja elävien kuolleiden armeijan. Piiritysherra tarjosi vapauden jokaiselle orjalle, joka suostui auttamaan kaupungin puolustuksessa ja tämän suuren manumission myötä kaupungin orjakauppa on käytännössä hävinnyt. Tiennäyttäjät ovat yksi monista järjestöistä, jotka avasivat ovensa näille Absalomin uusimmille kansalaisille. Monia entisiä orjia on kuitenkin viime aikoina löytynyt kuolleena ja joissain tapauksissa kadonnut tyystin. Sarjamurhat eivät yleensä kiinnosta tiennäyttäjiä, mutta viimeisin uhri on yksi heidän uusista värväyksistään. On aika seurata johtolankoja, paljastaa rikokset, ja päättää uhka.

 

The Rose Street Revenge on neljän 40-60 minuutin mittaisen seikkailun sarja, jotka esittelevät Pathfinderin toisen laitoksen sääntöjä. Sarjassa on kolme seikkailua, jotka voidaan pelata missä tahansa järjestyksessä, sekä loppukohtaus.

 

D&D: Uhka sumussa
Juho "reisseli" Fröjd

La 18:00–23:00
Kaatunut kärry sumuisella tiellä. Epätoivonen avunpyytö. Mikä vaara vaanii sumussa hiljaista maanviljelijöiden kylää?

 

Viimeinen yksisarvinen

Risto Welling

La 18:00-23:00

Outo sattumus saa hahmot kohtaamaan yksisarvisen, joka kertoo olevansa viimeinen lajiaan. Kaikki muut yksisarviset ovat kuolleet taikka kadonneet. Yksisarvisten ratsastajaheimo on kadonnut tai tuhoutunut. Tämä vie hahmot kaukaiseen maahan, jossa asiat ovat vieraita. Peli on voimakkaasti pelillistä leikkausta käyttävä kerronnallinen tarina, jossa peloista vanhin, tuntematon, kottelee rajusti pelaajien hermoja.

 

Kuumien öiden kirous
Tuomo Nyrhilä

La 19:00–23:00
New Orleansin kesäyöt kutsuvat liittovaltion tutkijoita, kun oudot kuolemat ahdistavat kaupungin asukkaita. Onko asialla hullu sarjamurhaaja, nostaako pahamaineisen Klaanin kaltainen väkivaltainen kultti päätään vai ovatko vanhojen taikauskojen henget saapuneet vaatimaan verisiä uhrejaan? Paikallisilla poliiseilla on kiire huhujen ja levottomuuksien kitkemisessä, ennen kuin selittämättömien ruumiiden paine purkautuu mellakoiksi. Miten vieraat selviytyvät vanhan kaupungin salaisuuksien keskellä?

Peli on tutkimuspainotteinen etsivätarina, jossa vihjeet ja hahmojen kanssakäyminen ovat hirviöiden ampumista tärkeämpää.

 

Sotakarjut: Operaatio Punainen Enkeli

Miska Fredman

La klo 21-23

Sotakarjut on tieteisroolipeli kloonattujen ihmissika-sotilaiden kehoihin solutetuista agenteista, joilla on salainen tehtävä.OPERAATIO PUNAINEN ENKELIWatanabe-Bauman-hyperkorporaation tutkimusalus Angel of Eternity on lähettänyt hätäkutsun. Alus on hätäkutsun mukaan asetettu karanteeniin ja Erikoisosasto 5:n sotakarju-iskuryhmä lähetetään turvaamaan alue ja estämään mahdollinen tilanteen eskaloituminen ennen kuin Watanabe-Baumannin omat turvajoukot ehtivät saapumaan paikalle.

Ihmissusiako?
Arina "Narsku" Nykänen

La 21:00–01:30
Liity joukkoomme "iloiseen" kylään täynnä ihmissusia. Onko sinulla tarpeeksi älliä ja yhteistyökykyä paikantaa sudet ennen kuin tulet syödyksi.

Tule pelaamaan ihmissutta aina aamuyön tunneille asti. Mukaan mahtuu ~15 henkilöä per peli ja voidaan vetää kahta peliä aina samanaikaisesti. Kesto noin 45min per peli.

 

Guy Sclanders: The late night train
Guy Sclanders

Su 11:00–15:00
Kunniavieraamme Guy Sclanders johtaa sunnuntaina roolipelin.

Nobody ever saw them again...
A classic Cthulu'esque role-playing adventure for up to seven players of any skill and experience.
The year is 1889 and investigators on the Great Western Line never found the 501 Express Late train. Having left New York on the night of the 23rd she was expected to reach Salt Lake by the morning of the 26th. She never did. In fact, the last reported sighting of her was as she steamed through Clearwater, only 100 miles west of New York. The entire train vanished. No sign of wreckage. No sign of passengers. Nothing. Just a field full of dead bison, an abandoned Apache village, and nothing else. What became of the 501, and what became of the 7 passengers who were aboard?


Find out when you join this and see if you can solve the mystery of the 501 Late Night…

 

Byroratiaa ja maailmanlopun tuntua.
KJ

Su 13:00–17:00
On aika unohtaa utopistiset fantasiat ja kohdata kylmä totuus. Byrokratia on taakkana vaikka tietäisi maailmanlopun tulevan. Tärkeintä on huolehtia että oma osastosi pysyy budjetissa, maapallon pelastaminen ei ole hyväksyttävä tekosyy. Kaiken pitää tapahtua kansalaisilta salassa, koska paniikkia ei saa lietsoa.

Pelissä tarjolla byrokratiaparodiaa, Cthulhu-hirviöitä ja tiukkoja tilanteita. Pelaajilta odotetaan hieman aiempaa roolipelikokemusta, mutta sääntösysteemiä ei tarvitse tuntea eikä Cthulhu -mytologiaa.

 

Pathfinder 2E Playtest: Raiders of Shrieking Peak
Jukka “NiTessine” Särkijärvi

La 13:00-17:00

Vaikka useimmat Tiennäyttäjien löydöistä ovat kaukaisista maista ja tuodaan Absalomiin sataman kautta, jotkut ilmaantuvat metropolin takapihalle. Kun epätavallinen reliikki pintautuu läheisessä Diobelin kaupungissa, järjestö lähettää agentin noutamaan sen Suurloošiin. Matkaan tuli kuitenkin mutka ja agentti katosi Diobelin tiellä. Teidän täytyy ottaa selvää, mitä toverillenne on tapahtunut ja löytää toimitus. Tehtävänne vie teidät syvälle Kortoksen saaren vaaralliseen erämaahan.

Pathfinderin toisen laitoksen pelitestiskenaario viidennen tason hahmoille. Valmiit hahmot.

 

Lapsia tarjolla!
Mika-Petri "Mixu" Lauronen

Su 14:00–16:00
Olet koboldi. Koboldien lempiruokaa ovat vauvat. Ja mistä vauvoja saa - ihmisten parista! Ei siis auta muu kuin hiipiä ihmisten maailmaan...

Kobolds Ate My Baby!!! on nopea huumoripeli, jossa pelataan humanoideista surkeinta - koboldia! Tarkoituksena on päästä syömään ihmisvauvoja.

Conikuvat.fiSäätöyhteisö B2 ry