Yöaukiolo päättyy, painopiste parempaan coniin

Tracon on useita vuosia pitänyt tapahtuman aikana lauantain ja sunnuntain välisen yön tapahtumapaikkaa auki. Tänä vuonna yöaukiolo on päätetty lopettaa.

Päätöksen taustalla on mm. yöaukiolon hyvin vähäinen tarve tapahtuman ja sen kävijöiden kannalta. Tämän myötä järjestämisessä vapautuu runsaasti resursseja tapahtuman kehittämiseen muilta osin.

Tampere-talo on siis kiinni viisi tuntia lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Lauantain vastaisena yönä Tampere-talo suljetaan klo 2.00-07.00 väliseksi ajaksi, ja yliopistolla oleva isotavaranarikka suljetaan 2.30 ja avataan sunnuntaina klo 7.00. Muilla tavoin aukioloajat eivät muutu viime vuodesta.

Yötä ei kuitenkaan tarvitse viettää ulkona. Kuten aiempinakin vuosina, Tracon tulee myymään edullisia lattiamajoituspaikkoja lähialueen koulujen tiloista. Majoituspaikat tulevat myyntiin lähempänä tapahtumaa, joten kannattaa seurata tiedotusta aiheesta. Lisäksi Tampereella toimii useita kohtuuhintaisia hostelleja ja hotelleja.

Kuva: Timo Virtanen

Kuvassa öinen Tampere-talo kuvattuna Sorsapuiston lammelta

Kommentit

Ei kommentteja.

Lähetä kommentti

Conikuvat.fiSäätöyhteisö B2 ry