Palautteenne on kuultu, kiitoksia kaikille

Tracon 2018 on takana päin. Me järjestäjät kiitämme kaikkia kävijöitä, ohjelmanjärjestäjiä ja yhteistyökumppaneita menneestä vuodesta! Ensi vuoden tapahtumaa suunnitellaan jo, ja haluammekin tehdä meille kaikille aina vain paremman Tracon-kokemuksen.

Olemme käyneet läpi tämän vuoden tapahtumasta saamiamme kävijäpalautteita. Yleiseen palautelomakkeeseen saimme vastauksia nelisen sataa kappaletta, kiitokset kaikille vastanneille! Palautteen perusteella suurimmiksi ongelmakohdiksi nousivat paikkalippujen jakoon, kirpputoriin, narikan toimintaan ja K18-iltabileisiin liittyvät seikat. Käymme tässä kirjoituksessa läpi selkeimmät eniten palautetta saaneet asiat vastauksineen.
 

Paikkaliput

Suosituimpiin isossa salissa järjestettäviin ohjelmiin jaetaan paikkalippuja suurempien ruuhkien välttämiseksi ja siten yleisen turvallisuuden takaamiseksi.

Paikkalippujen jako päätettiin tänä vuonna aloittaa molempina conipäivinä klo 9.00 kunkin päivän isossa salissa järjestettäviin niitä vaativiin ohjelmiin. Kokeilimme tällä kertaa mallia, jossa paikkalippujen jako aloitetaan jo ennen minkään ohjelmanumeron alkamista, jotta se ei estäisi muihin ohjelmiin osallistumista. Paikkalipputeltat sijoitettiin lipunvaihtoteltoista katsottuna puiston vastakkaiseen laitaan jonojen hallinnan helpottamiseksi.

Paikkalippujen jakotavasta on saatu palautetta niin puolesta kuin vastaan. Saamamme palautteen perusteella teemme arvion siitä, toimiko tänä vuonna kokeiltu systeemi tarpeeksi hyvin, ja pyrimme kehittämään tätä ensi vuodeksi vielä paremmaksi.

Kirpputori

Suurin osa kirpputorin saamasta kritiikistä koski tilan ahtautta ja jonoja. Erityisesti lauantaiaamuna tapahtui tänä vuonna suuri ruuhkautumistilanne, pyrimme välttämään tällaiset tilanteet jatkossa tekemällä parempaa väkijoukon ohjausta. Ruuhkaa kaihtaville suosittelemme kuitenkin käymään kirpputorilla vasta lauantai-iltapäivän jälkeen, jolloin kirpparilla on yleensä jo huomattavasti rauhallisempaa.

Lisäksi liikkeellä on ollut jälleen huhuja kirppikseltä varastetuista tavaroista. Kirpputorin tuhansista tuotteista hukkuu aina pieni määrä tavaraa, emmekä missään nimessä väitä, etteikö jokin osa siitä voisi lähteä varkaiden matkaan. Olemme ryhtyneet selvittämään kehitystapoja kirpputorin valvonnan tehostamiseen ja yleisen turvallisuuden takaamiseen.

Narikka

Narikkapalveluissa on paljon kehittämisen varaa, ja se nousikin palautteissa useasti esiin. Narikkapalveluiden ongelmien juurisyyksi katsomme sisäiset kommunikaatiovaikeudet ennen tapahtumaa. Aiomme parantaa narikan toimintaa tulevaisuudessa kiinnittämällä enemmän huomiota viestintään ja työvoiman ohjeistukseen.

K18-iltabileet

Tällä kertaa iltabileiden paikkana toimi n. 500 henkeä vetävä Olympia-kortteli. Lippuja myytiin sen verran kuin pystyttiin, puolet verkosta ja puolet ovelta. Tämän bilepaikan valintaan päädyttiin Pakkahuoneen ollessa tälle vuodelle jo varattu toiselle asiakkaalle.

Palautteissa oltiin tartuttu harmitellen mm. bileiden lipunmyynnin joustamattomuuteen siinä, että vaikka salissa vaikutti välillä tyhjemmältä, lippuja ei myyty lisää. Tähän joustamattomuuteen oli syynä se, että liput olivat rannekkeita, joilla pääsi tarvittaessa kulkemaan ulos bilepaikalta ja saapumaan myös takaisin. Saamamme palaute otetaan huomioon tulevia bileitä järjestettäessä.

Illan esiintyjistä olemme myös saaneet jonkin verran palautetta. Esiintyjävalinnat ja niiden aikataulutus tehtiin halusta kokeilla tänä vuonna jotain erilaista. Näitä koskevat palautteet huomioidaan ensi vuoden esiintyjävalintoja tehtäessä, sekä aikataulua koostaessa. Esiintyjien järjestyksellä on kuitenkin paljon merkitystä sen kannalta, mihin osaan iltaa minkäkin tyyppinen esitys sopii.

Rakkaudesta lajiin

Tracon kehittyy ja muotoutuu ajan hengessä, unohtamatta toimiviksi havaittuja tapoja ja välineitä. Me järjestäjät olemme avoimia uusille ideoille ja yleisön näkemyksille. Kokonaan vapaaehtoisvoimin järjestettävän tapahtuman prosessissa sattuu ja tapahtuu, ja opitaan joka kerta lisää.

Tarkoituksenamme on tehdä lähtökohtaisesti sellaista tapahtumaa, mihin itsekin mielellämme tulisimme kävijöiksi. Toki luonnon laki on, että kaikki ei aina mene niin kuin on ajateltu, mutta pyrkimys on kehittyä. Toivomme siis, että jatkossakin saamme kuulla, miltä Tracon tuntui kokonaisuutena ja osissa, ja miten se voisi tuntua vielä hienommalta.

Kiitokset siis vielä kaikille! Ensi syksynä nähdään taas.

Kommentit

Ei kommentteja.

Lähetä kommentti

Conikuvat.fiSäätöyhteisö B2 ry